Johan nyt on kumma, en ole päivitellyt suomiblogiani sitten vapun jälkeen. Tilanne pitää korjata ja hetimiten, eli siis pikakelaus viime viikon pöhinöihin.

 

Maanantaina menin parhaan kaverini Elyseén kanssa Tyttöjen Talolle.

 

Tiistaina aloitin uuden paperipäiväkirjan, sillä edellinen tuli täyteen. Minulla oli tapaaminen psykpolilla äidin, omahoitajan, lääkärin, toimintaterapeutin, psykologin, ASPA- työntekijän ja hoitaja- opiskelijan kanssa. Äiti itki, minä häpesin äidin itkua, muut sanoivat minusta niin positiivisia asioita että minua hävetti vielä enemmän. Kävin Myöhätuulen nuorten ryhmässä ja sitten menin kuntosalille, kävelin juoksumatolla puoli tuntia.

 

Keskiviikkona alkoi kuukautiset. En ole vieläkään oppinut käyttämään kuukautiskuppiani. Menin sushibuffettiin Elyseén, Outikan, Suvicitan ja Eleclyan kanssa. Friteerattu tofu maistui aivan vappumunkilta. Hunajameloni oli hyvää. Söin niin paljon että oli vähällä lentää laatta. Opin että kahvi maistuupi paremmalta kerman kuin maidon kanssa. Menin shoppailemaan, ostin tarroja, koruja, vaatteita, astioita, päiväkirjoja, lahjoja ystäville. Tapasin äidin Myyrmannissa. Tapasin myös Outikan, Eleclyan ja Suvicitan, annoin kahdelle viimeksi mainitulle ”kaverikorut” eli sellaisen Glitteristä ostetun setin jossa tuli kolme kaulariipusta. Suvicita lähti kotiin, ostin Outikalle ja Eleclyalle jäätelöt ja kutsuin heidät kahville. Outikka poimi minulle kukkia.

 

Torstai on toivoa täynnä, eli eräästä minun ja äitini välillä tapahtuneesta ihmissuhdefibasta johtuen makoilin koko päivän sängyssä, itkin ja harkitsin itsemurhaa, mutta tulin siihen tulokseen etten tiedä mitään pätevää keinoa aikaistaa lähtöäni, sillä pelkään että jos hyppään parvekkeelta alas, niin halvaannun loppuiäkseni, tai jos yritän hirttäytyä, saan aivovamman ja vietän loppuikäni letkuissa. Sitä paitsi minua pelottaa mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, ei hotsittaisi joutua ikuiseen kadotukseen vain siksi etten tiennyt mille jumala(ttare)lle ripittäytyä.

Ei kai minun sitten auta muu kuin elää vaan kunnes viikate- Ville tulee minut korjaamaan. Soitin omahoitajalleni, sovimme että tulen huomenna käymään. Piristyin sen verran että söin kahdeksan purkkia soijapohjaista kookosvanukasta, jota olin siis luullut jugurtiksi. Sain postissa Etsystä tilaamani shampoopullon. Aloin neulomaan pieniä neliönmuotoisia ”tilkkuja” joista aion tehdä peiton jonka lahjoitan hyväntekeväisyyteen. Kuuntelin Spotifyn kautta Gwen Stefanin kappaletta ”What You Waiting For”, ja Lordin albumia ”Get Heavy”.

 

Perjantaina siis tapasin hoitsuni, ja minusta tuntui siltä etten ansainnut yhtään siitä hyvyydestä ja laupeudesta joka hänestä loisti. Söin kaksi isoa levyä suklaata, kävin Tennispalatsin taidemuseossa, pesin kaksi koneellista pyykkiä, vein roskat, imuroin lattian ja tuuletin.

 

Lauantaina kävin vanhempieni luona juomassa heidän appelsiinimehunsa, sitten kävin kuntosalilla. Kävelin juoksumatolla 20 minuuttia.

Sunnuntaina minun olisi pitänyt mennä Mireten kanssa Roihiksen hanami- juhlaan, mutta nukuin sohvalla klo 16 asti ja näin pornahtavia unia. Katsoin Doctor Who:ta Netflixiltä.

 

Maanantaina oli jälleen kerran yksi tapaaminen äitini, omahoitajani, ja toimintaterapeutin kanssa psykiatrian poliklinikalla. Tällä kertaa minä vuodatin enemmän kyyneliä kuin äiti.

Menin Tyttöjen Talolle ja sain kaksi pakettia ilmaista leipää. Minulla oli aivan jumalaton makeannälkä.

Illalla kävin kävelyllä ennen kuin suuntasin uimahallille, mutta minulle tuli jotain ihmeen verensokerihäikkää, kutsun sitä ”härökohtaukseksi”. Polvet tärisivät, näkö sumeni, hampaat kalisivat ja minulle tuli pakokauhuinen olo, tunne siitä että näin samanlaisia näkyjä kuin Dante Alighieri tai Hieronymus Bosch konsanaan. Se siitä uintireissusta sitten, mutta ainakin sain käytyä kirjastossa lainaamassa kaksi DVD:tä, ”Onnelin ja Annelin talvi” sekä ”Mielensäpahoittaja”.

 

Tiistaina minulla oli aikaisin aamulla tapaaminen omalääkärini kanssa. Olin hereillä jo puoli seitsemältä aamulla, mutta kolmen tunnin päästä kun älypuhelimeni herätyskello piipitti, torkutin sitä puoli tuntia ja vasta sitten sain jalat lattiaan.

Tapaamisen aiheena oli huonokuntoinen ihoni. Päänahkani on kutissut päälaen ja takaraivon kohdalta jo viime syyskuusta asti niin paljon että siihen on tullut sellaisia kudosnesterupia, suupieleni halkeilevat, oikean käteni ranneihottuma on palannut Apolar- kuurista huolimati, rintojeni päällä on aknea ja alla on ihottumaa, nenänaluseni on myös ruvella, puhumattakaan siitä että Aqualan L on liian kevyttä iholleni. Lekru kirjoitti asianmukaiset reseptit.

Tapaamisen jälkeen menin morjenstamaan äitiäni. Hän maksoi yhden laskuistani, sen jonka olin saanut Saunalahden korjaajan kotikäynniltä, kun virustorjuntani oli päivitetty ja nettiyhteyteni kytketty. Kinusin äidiltä myös rahaa siihen että pääsisin Tennispalatsiin katsomaan Shakespearen 400. kuolinpäivän kunniaksi näytettävää videoitua teatterishow’ta jossa näyttelee kaksi suloista nöpönenää, David ”10. Tohtori Kuka” Tennant ja Benedict ”Uusi Sherlock” Cumberbatch.

Laitoimme yhdessä lounasta, minä tein kreikkalaista salaattia ja äiti laittoi munakokkelia, sitten joimme iltapäiväkahvit.

Kotiin palattuani pesin koneellisen pyykkiä, tiskasin astiat, silitin yhden mekon, hain pyykit kuivaushuoneesta.

Illalla kävin Myöhätuulen nuortenryhmässä. Sain köyhäinavusta ruskean vakosamettitakin, josta kovin mielissäni hyrisin. Suvicita soitti minulle, suunnittelimme kesän menoja.